Está en la página 1de 46

MAGAZINE FOR AVIATORS BY AVIATORS

Turku Air Show


-erikoisnumero
www.aviatorlehti.com
2/2015
www.aviatorlehti.com
Vuonna 2015 Aviator keskittyy tuottamaan Kokonaisuus kaikille, jokaiselle jotain
valikoituja teemanumeroita.
Mistä tietää lentonäytöksen olleen hyvän? Luonnollisesti siellä on
Aviator-lehti on ilmailun yleisjulkaisu, viihdytty, keli mahdollistanut lentämisen, esitykset olleet hyviä ja
joka käsittelee sekä siviili- että sotilas- kaikki sujunut muutenkin mallikkaasti.
ilmailua Suomessa ja maailmalla. Eri
maiden ilmavoimien, viranomaisten Millainen on erinomainen lentonäytös? Kuten hyvä, mutta sitä
ja lentoyhtiöiden uutisten ja suunnitel-
mien valottaminen sekä kaluston muistelee siihen seuraavaan asti samalla tietäen, ettei nähty tule
monipuolinen esittely ovat tärkeä toistumaan vaan seuraava erinomainen näytös pitää sisällään
osa lehden sisältöä. uutta ja ennennäkemätöntä.
Samassa asemassa on koko harraste- Juuri tällä kaavalla Suomen päälentonäytökset on tehty jos use-
ilmailun kirjo, johon kuuluvat moottori- amman vuoden peräkkäin. Enkä epäile sekuntiakaan, että Turus-
ja purjelento, ultrakevyet, laskuvarjo- sa nähtäisiin mitään muuta, kuin erinomainen näytös. Sen ennus-
urheilu, varjo- ja riippuliitimet, lennokit, taminen on helppoa. Riittää kun katsoo ohjelman ja sen esittäjät.
pienoismallit sekä monet muut Jos joku asia suomalaisessa ilmailussa osataan, niin lentonäytök-
lajit lentokonekuvauksesta set. Esiintyjien lisäksi tapahtuma vaatii luonnollisesti esiintyjät ja
ilmailuhistoriaan.
yleisön, ja organisaation joka saattaa nämä yhteen.

Kustantaja Aviator Media Oy:n pomo on Perttu Karivalo, joka toimii myös ties
Aviator Media Oy monettako kertaa Suomen päälentonäytöksen johtajana. Lähel-
tä seuraavina voimme vakuuttaa miehen tekevän työtä täydellä
Toimitus sydämellään ja tunteja laskematta. Tämän tuloksena syntyy len-
Aviator-lehti tonäytöksiä, jotka pärjäävät missä tahansa kansainvälisessä ver-
Heparintie 18 tailussa millä tahansa mittarilla mitattuna.
02540 Kylmälä

Päätoimittaja / Editor-in-Chief
Mitään suurta ei tehdä yksin, eikä lentonäytös ole tässä poikkeus.
Kusti Kairikko
Turun Lentokerhon, vastuullisen järjestäjän, sadat vapaaehtoiset
kusti@aviatorlehti.com ovat rakentaneet talkoilla koko kevään päälentonäytöstä. Kerho-
+358 50 9183350 laiset ovat tehneet ympäripyöreitä päiviä suurella sydämellä. Il-
man tätä korvaamatonta työtä ei lentonäytöstä synny.
Toimitusjohtaja / Managing Director
Varapäätoimittaja / Deputy Editor Ilmailukerhojen toiminta jää usein äänekkäämpien organisaati-
Perttu Karivalo oiden ja äänekkäämpien persoonien varjoon. Täysin syyttä, sillä
perttu@aviatorlehti.com suurin ja arvokkain työ ilmailun parissa tehdään nimenomaan
+358 40 5431539 kerhoissa, ei kattojärjestöissä, niiden hallituksissa, toimikunnissa
Art Director
tai delegaatioissa. Arvokasta työtä toki kaikki lajin eteen tehtävä,
Harri Tuononen
mutta suurin ansio kuitenkin niille, jotka sen ansaitsevat. Muiste-
harri@aviatorlehti.com taan tämä, kun joku ohjaa meidät parkkipaikalle, tarkistaa liput
+358 50 5859351 tai huolehtii kestityksestä monien yleisölle näkymättömien, mutta
silti välttämättömien töiden lisäksi.
Avustajat
Mikko Maliniemi Aviatorin Turun näytöksen erikoisnumeroon olemme koonneet
Hanna Räihä taustoja mielenkiintoisimmista esiintyjistä, kalustosta ja ohjelma-
numeroista. Näiden lisäksi näytöksessä esiintyy sekä ilmassa että
Ilmoitusmyynti maassa koko joukko muita taatusti tutustuminen ja näkemisen
Perttu Karivalo arvoisia esiintyjiä.
perttu@aviatorlehti.com
Nautitaan (epäilemättä loistavasta) lentonäytöksestä!
Kusti Kairikko

Kannen kuva:
Mikko Maliniemi
Jättiläinen rapakon takaa

Boeing C-17A Globemaster III


Boeing C-17 pystyy kuljettamaan valtavassa rah- voimien Reservin miehistö. Tämä on ensimmäinen
tiruumassaan muun muassa panssarivaunuja. kerta kun Yhdysvaltain Ilmavoimien Reservin C-17
Rahtiruuman sisäpituus on lähes 30 metriä ja C-17 yksikkö osallistuu lentonäytökseen Suomessa, ja ko-
voi kuljettaa lähes 80 000 kiloa rahtia. Kone on neen miehistön mukaan tiettävästi myös Euroopassa.
suunniteltu operoimaan erityisesti lyhyiltä huono-
kuntoisilta kentiltä kuten hiekkakentiltä, siksi tyyp- C-17 kuljetuskoneita käyttävät USA:n lisäksi Kanada,
piä käytetäänkin jatkuvasti Lähi-Idässä tukemaan Australia, Britannia, Intia, Qatar, Kuwait, Yhdistyneet
USA:n maavoimia. Arabiemiraatit sekä monikansallinen Heavy Airlift
Wing, jossa Suomikin on mukana. Kaikkiaan C-17
C-17 on moderni kuljetuskone, joka pystyy lentä- koneita rakennettiin 279 kappaletta, joista viimeinen
mään ja pudottamaan rahtia ja laskuvarjojääkäreitä valmistuu tänä vuonna.
automaattisesti. Koneissa on lisäksi muun muassa
järjestelmä, jonka avulla ne lentävät automaattises- Suomi on yksi kahdestatoista maasta, jotka ovat
ti muodostelmassa pudotushetkellä. Ilmatankkauk- hankkineet yhteiseen käyttöön kolme C-17 ilmakulje-
sen avulla koneen toimintamatka on lähes rajaton. tuskonetta.
C-17 pitääkin hallussaan 22 eri maailmanennätystä.
Strateginen ilmakuljetuskyky on kymmenen Nato-
Suomeen tuleva C-17 tulee Wright-Pattersonin maan ja kahden rauhankumppanimaan, Ruotsin ja
lentotukikohdasta Ohiosta, Yhdysvalloista. Kone Suomen, yhteisohjelma. Se tuottaa jäsenmailleen
kuuluu USA:n Ilmavoimien reservin 445AW/89AS sotilaallista strategista ilmakuljetuskykyä kriisinhal-
–laivueelle, eli konetta lentää ja operoi USA:n Ilma- linnan ja kansallisen puolustuksen tarpeisiin. Ohjel-
masta käytetään lyhennettä SAC, Strategic Airlift Boeing C-17A Globemaster III
Capability.
Miehistö 3
SAC-ohjelman tuottama suorituskyky perustuu
jäsenmaiden hankkimiin kolmeen Boeing C-17A Kärkiväli 51,75 m
Globemaster III -ilmakuljetuskoneeseen ja nii- Pituus 53 m
den tuki - ja huoltojärjestelmiin. SACin käytännön
lentotoiminnasta vastaa Pápan lentotukikohtaan Korkeus 16,8 m
Unkariin sijoitettu Monikansallinen raskas lennosto, Siipipinta-ala 353 neliömetriä
eli Heavy Airlift Wing (HAW). Lennoston henkilöstö
koostuu noin 135 jäsenvaltion edustajista. Suomen Suurin lentoonlähtöpaino 265 500 kg
osaston vahvuus lennostossa on neljä henkilöä. Rahtikapasiteetti 77 500 kg
SAC-jäsenmaat ovat Bulgaria, Viro, Suomi, Unkari, Huippunopeus 830 km/h
Liettua, Hollanti, Norja, Puola, Romania, Slovenia,
Ruotsi ja USA. Eniten lentotunteja on USA:lla, 1000 Matkalentonopeus 722 km/h
tuntia, Ruotsilla 550, Norjalla 450 ja Hollannilla Lakikorkeus 13 700 m
400 tuntia vuodessa. Suomen lentotuntiosuus on
100 lentotuntia vuodessa. Suorituskyky mahdollis- Lentomatka 4 400 km
taa yhteensä noin 3 165 lentotuntia vuodessa.
Suomalaista siviiliosastotaitolentoa pitkän tauon jälkeen
Arctic Eagles tekee taitolennon historiaa
Taitolentoryhmä Arctic Eagles tuo 30 vuoden Arctic Eagles -osaston ohjelma koostuu kaikkiaan 17
tauon jälkeen siviiliosastotaitolennon suoma- eri liikkeestä, joista 11 lennetään osastossa. Ryhmän
laisten ilmailutapahtumien ja lentonäytösten tavaramerkki on aura, jossa koneet 2. ja 3. ovat ryh-
ohjelmiin. mittyneet koneen 1. siivelle molemmin puolin. Muoto
pyritään säilyttämään mahdollisimman tiiviinä. Jono
Osasto aloitti harjoittelun vuonna 2013 ja ensi- ja rivi ovat muut lennettävät muodot. Osaston liikkeet
esiintyminen kahdella koneella tapahtui LIAS 2013 on suunniteltu siten, että ne olisivat koko ajan yleisön
päälentonäytöksessä Lappeenrannassa. Ryhmä nähtävillä.
esiintyi ”Saario Special” -työnimellä myös purjetai-
tolennon MM-kisojen päätöslentonäytöksessä hei-
näkuussa 2013. Vuoden 2014 päälentonäytökses-
sä Arctic Eagles lensi vielä kahdella koneella, mutta Arctic Eagles 2015
nyt ryhmä on kolmen koneen kokoonpanossa.
1. Raimo Nikkanen Pitts S1 Special OH-XPA
Arctic Eagles jatkaa taitolentolegenda Seppo
Saarion johtaman Red Birds -taitolentoryhmän 2. Tapio Pitkänen Ultimate 10-300 OH-XSF
perinnettä; osastotaitolentoa kolmella kaksitaso-
koneella. Kaikki Arctic Eagles -osaston koneet ovat 3. Miikka Rautakoura Christen Eagle II OH-XEA
Seppo Saarion rakentamia.
Muodostelmalennon huippuosaamista Latvista
Baltic Bees
Latvialainen Baltic Bees on tunnettu dynaa- lentokoulutuksen L-39 Albatros -koneeseen. Osas-
misesta ja taiteellisesta esityksestään, joka ton muilla jäsenillä on lentokokemusta muun muas-
on näyttävä ja vauhdikas yhdistelmä loista- sa MiG-15, MiG-17 ja MiG-21 -hävittäjistä.
vaa viihdettä ja taitoa. Kuusi L-39 Albatros
konetta maalattuna sinikeltaiseen mehiläis- Baltic Bees käyttää Tsekeissä suunniteltua ja raken-
maalaukseen tiukassa muodostelmassa on nettua Aero L-39 Albatros –konetta, joka oli enti-
sen itäblokin pääsuihkuharjoituskone. Kone vastaa
näky, jota ei unohda. Ilmavoimien ja Midnight Hawks osaston käyttämää
Hawk suihkuharjoituskonetta. Albatroseja raken-
Baltic Bees perustettiin 2008 jolloin osastossa nettiin vuosina 1971 - 1999 lähes 3 000 kappalet-
oli kaksi L-39 Albatros konetta. Kuudennen ko- ta. Niitä on edelleen tuhansia yksilöitä aktiivisessa
neen osasto sai viime vuoden lopussa. Kaikilla palveluskäytössä eri maiden ilmavoimissa ympäri
Baltic Bees ohjaajilla on vankka lentokokemus maailmaa.
sekä sotilas- että siviililentämisestä. Itse tiimi on
sen sijaan puhtaasti siviilitaitolentoryhmä. Lisätietoja ryhmän kotisivuilta: www.balticbees.com
Osaston johtaja on Artyom Soloduha joka opis-
keli Ukrainan Ilmailuakatemiassa, jossa sai myös
Kuva: John Dibbs

AERO L-39 ALBATROS


Moottori 1x Walter AI-25 T2-kaasuturbiini
Pituus 12.32m
Korkeus 4.75m
Kärkiväli 9.46m
Tyhjäpaino 3265 kg
Maksimi lentoonlähtöpaino 5270 kg
Maksiminopeus 900 km/h
Sakkausnopeus 168km/h
Kohoamisnopeus 22 m/s
Lakikorkeus 11km
Toimintamatka 840km
ILMAILIJAN
TAVARATALO
Suomen ilmavoimien hävittäjät
Historia, maalaukset ja merkinnät 1939–1945 osa 1
Kirja ilmestyy nyt suomeksi. Kirjassa käydään läpi il-
mavoimien sodan ajan hävittäjäkaluston sekä niiden
maalaukset ja merkinnät. Kirjassa on 90 ennennäke-
mättömän yksityiskohtaista ja tarkkaa väriprofiilipiir-
rosta. Kirjan tekstiä ja taulukoita täydentävät 350
valokuvaa. Ensimmäisessä osassa käsitellään seura-
avat konetyypit: Bristol Bulldog – Fokker D.XXI –
Gloster Gladiator – Fiat G 50 – Morane-Saulnier MS
406 myös Mörkö-Morane – Brewster 239. 208 sivua.
Kovakantinen. Til.nro: 57-581 Hinta 42,-

Aeron DC-3 t-paita


Silkkipainetussa kuvassa Aeron DC-3.
Fruit-of-the-Loom paita. Puuvillaa.
Koot: S, M, L, XL, XXL ja XXXL
LENTÄJÄ LAUKKANEN
Kotkalainen Jyrki Laukkanen kertoo muistelmissaan
Lasten koot: 116, 128 ja 140 cm.
Tilausnro: 65-003 Hinta 19,-
ilmailupainotteisen elämänsä vaiheista. Teosta täy-
dentävät ahkerana valokuvaajanakin tunnetun Laukka-
sen arkistoistaan valitsemat viisisataa valokuvaa.
Laukkanen on paitsi innokas ilmailija myös monipuo-
linen kirjoittaja, jonka asiantuntevat lehtiartikkelit ja
kirjat ovat löytäneet lukijansa jo kuudella vuosikym- REMOVE BEFORE FLIGHT -AVAINPERÄ
menellä. Koko A4, kovakantinen, 240 sivua, yli 500 Pituus n. 14 cm. Tilnro: 14-037 Hinta 7,50
valokuvaa.
Tilausnumero: 57-555 Hinta 45,-

MERSU -AVAINPERÄ
Koko 13 x 4 cm.Til.nro: 14-452 Hinta 7,50

PILOT -AVAINPERÄ
Koko 13 x 4 cm.Til.nro: 14-020 Hinta 6,50

Kajanuksenkatu 12, 00250 Helsinki.


Tilauspuh. (09)449 801, e-mail: shop@aviationshop.fi Aviation Shop
Varastomyymälä avoinna: KE 17-19, LA 10-14 myyntiauto paikalla
lentonäytöksessä
Verkkokaupassa yli 2.000 tuotetta. www.aviationshop.fi
WE D
B R E
BEER 
T

OT S
IL
TO P

I G H TS
E R FL WED
AFT S BRE T
K F
DRIN AIRCRA S
TO D A RD
STAN

WWW.FLYINGBREWERYFINLAND.FI
Kuva: Ilmavoimat

BAE Hawk Mk.51 ja 51A


BAE Systems Hawk on englantilainen yksimoot- olevasta suihkuharjoituskoneesta.
torinen ja kaksipaikkainen suihkuharjoituskone.
Konetta käytetään ohjaajien jatko- ja taktisessa Suomen Ilmavoimat teki Hawkin ensimmäisenä ul-
lentokoulutuksessa. komaisena asiakkaana vuonna 1977 tilauksen 50
Mk.51 -tyypin koneesta. Vuodesta 1980 käyttöön
Ilmavoimissa tyyppitunnusta HW kantava Hawk on tullut Hawk korvasi Ilmavoimissa Fouga Magister
hävittäjäohjaajaksi opiskelevan lentokadetin en- -suihkuharjoituskoneen sekä MiG-15 UTI -jatkokou-
simmäinen kosketus suihkukonelentämiseen män- lutuskoneen. Neljä tilatuista koneista rakennettiin Bri-
tämoottorisella Vinkalla tapahtuneen lentämisen tanniassa, ja loput koottiin Valmetilla Suomessa.
perusteiden opiskelun jälkeen.
Vuonna 1993 Ilmavoimat teki lisätilauksen seitse-
Maanpuolustuskorkeakoulun ohjaajaopintosuun- mästä Hawkista, jotka saivat Mk.51 A -tyyppimerkin-
nan toisena vuonna alkavassa HW 1 -ohjelmassa nän.51- ja 51A -mallit eroavat toisistaan jonkin verran
Hawkilla lennetään tyyppi- suunnistus-, mittari, avioniikkansa ja rakenteidensa osalta.
taito-, osasto- ja yölentokoulutusta. HW 2 -koulu-
tusohjelmaan kuuluvassa taktisessa lentokoulutuk- 1990-luvun lopulla kovassa käytössä olleisiin konei-
sessa ohjaajat perehdytetään muun muassa ilma- siin toteutettiin kotimaassa laaja rakennevahvistus-
taistelun ja ilmasta maahan -toiminnan perusteisiin ohjelma. Vuonna 2007 Hawkeja hankittiin jälleen
ennen siirtymistä vaativampaan lisää, kun Sveitsin ilmavoimilta ostettiin Suomeen 18
kappaletta vähän lennettyjä Mk.66 -mallin koneita.
Hornet-monitoimihävittäjäkalustoon. Hawkeilla Mk.66 -koneet otettiin koulutuskäyttöön muutos- ja
lentää myös lennonopettajista koottu Ilmavoimien modernisointitöiden jälkeen vuosina 2011-13.
taitolento-osasto Midnight Hawks.
Hawkien on suunniteltu palvelevan Ilmavoimia
Osastolla on käytössään neljä näytössavuilla va- 2030-luvulle asti. Vuoden 2016 jälkeen koneita jää
rustettua konetta. Hawkit voidaan varustaailma- käyttöön 24 kappaletta, joihin kaikkiin on suoritettu
näytteenottosäiliöillä, joita käytettiin muun muassa ohjaamon modernisointityö. Patrian toteuttama mo-
kevään 2010 tuhkakriisin yhteydessä. dernisointi ajanmukaistaa ja tehostaa Hawkien käyt-
töä ohjaajakoulutuksessa. Modernisointi toteutettiin
Konetyypin historiaa: kaikkiin Mk.66 -koneisiin, seitsemän Mk.51 A -konee-
seen ja yhteen Mk.51 -koneeseen. Mk.51-koneet joita
Vuonna 1974 ensilentonsa tehnyt Hawk oli sittem- ei modernisoida, poistetaan käytöstä vuoden 2016
min BAE Systemsiksi muuttuneeseen British Ae- loppuun mennessä. Hawk on ollut Suomen lisäksi
rospace -konserniin sulautuneen Hawker Siddeley käytössä 17 eri maassa. Konetyyppiä on valmistettu
-tehtaan vastaus Englannin kuninkaallisten ilma- ja tilattu yli 900 kappaletta.
voimien suunnitteluvaatimukseen aseistettavissa
Kuva: Ilmavoimat

Tekniset tiedot (Mk.51 ja 51 A)


Siipien kärkiväli: 9,39 m
Pituus: 11,9 m
Korkeus: 3,99 m
Tyhjäpaino: 3810 kg
Suurin lentopaino: 7350 kg
Rakenne: Kokometallirakenne
Voimalaite: 1 Rolls-Royce Turboméca Adour Mk 851
-ohivirtausmoottori (työntövoima 2360
kp/23,1 kN)
Maksiminopeus: Matalalla 1038 km/h, korkealla 0,88 Mach
Lakikorkeus: 14 500 m
Aseistus: 30 mm Aden-tykki rungon alle asennettavassa
säiliössä, siipiripustimissa enintään 2
infrapunaohjusta
Varustus: Siipiripustimiin asennettavissa ilmanäytteen
keruusäiliöt tai savupodit. Modifioiduissa
koneissa HUD-heijastinnäyttö ja LCD-näytöt
liikkuvalla lentosuunnistuskartalla. Digitaalinen
tehtävänvalmistelu- ja purkujärjestelmä
Määrä : 8 kpl + (16 kpl Mk.66 koneita)
Kuva: Ilmavoimat

Hawk Mk.66
BAE Systems Hawk Mk 66 on alun perin Sveitsin Sveitsi päätti luopua Hawkien käytöstä lentokoulu-
ilmavoimille suunniteltu versio englantilaisesta tusjärjestelmänsä uudistuksen yhteydessä vuonna
yksimoottorisesta ja kaksipaikkaisesta suihkuhar- 2002, jolloin koneet varastoitiin. Mk 66 -koneet
joituskoneesta. hankittiin Suomen Ilmavoimille vuonna 2007. Hawkit
toimitettiin Suomeen maantiekuljetuksilla elokuuhun
Ilmavoimilla on 16 Sveitsin ilmavoimilta vuonna 2008 mennessä. Suomessa koneet palautettiin len-
2007 käytettynä ostettua Mk 66 -konetta, jotka tokuntoon, minkä yhteydessä niiden tekniikka tutkit-
otettiin lentokoulutuskäyttöön vuosina 2011 - 2013. tiin, koneiden ohjaamot modernisoitiin ja niihin tehtiin
muita muutostöitä. Mk 66 -koneet eroavat Mk 51- ja
Mk 66 -koneilla annetaan jatko- ja taktista lento- 51 A -kalustosta muun muassa moottoriensa sekä
koulutusta Ilmasotakoulussa. Niitä käytetään kou- asejärjestelmänsä osalta. Huoltotoiminnassa erot on
lutuksessa Suomeen vuodesta 1980 alkaen han- huomioitava, mutta lentämisen kannalta ne ovat erit-
kittujen Hawk Mk 51- ja vuodesta 1993 hankittujen täin pieniä. Mk 51 -kaluston tapaan myös Mk 66:een
Mk 51A -koneiden rinnalla. voidaan asentaa ilmanäytteenottosäiliöt.
Ennen käyttöönottoa koneille on suoritettu Patria Tekniset tiedot
Aviationin toteuttama ohjaamon nykyaikaistaminen
uusilla lasiohjaamonäytöillä ja HUD-heijastinnäy- Siipien kärkiväli: 9,39 m
töllä sekä tehtävänpurkuohjelmistolla. Päivitys on
tehty myös osaan vanhemmasta Hawk-kalustosta. Pituus: 11,85 m
Lisäksi koneiden tekniikkaa on yhdenmukaistettu
tietyiltä osin vanhempien Hawkien kanssa niin, että Korkeus: 4,00 m
koneet ovat ohjaajan kannalta mahdollisimman
samankaltaisia. Tyhjäpaino: 3635 kg

Mk 66:t säilyttävät Ilmavoimien palveluksessa Suurin lentopaino: 7347 kg


alkuperämaansa punavalkoisen maalauskaavion, Rakenne: Kokometallirakenne
ja niiden tyyppitunnus on muiden Hawk-mallien
kanssa yhtenevästi HW. Vähän lennettyjen ja hyvä- Maksiminopeus: 1013 km/h
kuntoisten sveitsiläiskoneiden hankinnan ansiosta
Ilmavoimien Hawklentokaluston elinkaari on tur- Lakikorkeus: 14 500 m
vattu 2030-luvulle asti. Vuoden 2015 jälkeen Ilma-
voimilla on käytössään modernisoituina 16 Mk 66-, Voimalaite: 1 Rolls-Royce Adour Mk 861
seitsemän Mk 51 A- ja yksi Mk 51-mallin konetta. -ohivirtausmoottori (työntövoi
ma 2587 kp/25,35 kN)
Konetyypin historiaa:
Aseistus: 30 mm Aden-tykki rungon alle
Sveitsin ilmavoimat hankki Hawkit suihkuharjoitus- asennettavassa säiliössä, valmi
koneekseen vuosina 1989--1991. Tuolloin nimellä us infrapunaohjusten asentami
British Aerospace toimineelle valmistajalleen tun- seen siipiripustimiin.
nusomaiseen tapaan koneet saivat asiakasmaa-
kohtaisen tyyppimerkinnän Mk 66. Suurin osa Varustus: Mm. ilmanäytteenkeruusäiliöt,
koneista koottiin Sveitsissä. lasiohjaamonäytöt liikkuvilla
kartoilla sekä tehtävänvalmiste
lu- ja purkuohjelmisto.
Kuva: Ilmavoimat

Valmet L-70 Vinka


Valmet Vinka on kotimainen, nelipaikkainen män- Kauhavalta Tikkakoskelle yhdessä lentoreserviup-
tämoottorinen lentokone. Vinkat muodostavat seerikurssin koulutustoimintojen kanssa. Vinkoja
Ilmavoimien alkeiskoulukonekaluston, ja niitä on ollut Ilmavoimien käytössä 30 kappaletta, ja 28
käytetään lentämisen perusteiden kouluttami- niistä on tällä hetkellä palveluskäytössä. Vinkalle
seen sotilasohjaajille. Ilmavoimissa tyyppitun- suunniteltiin alkujaan muun muassa maalinhinaus-,
nusta VN kantavalla koneella annettava koulutus sairaankuljetus-, kelluke-, ja suksivarustusta, mutta
alkaa VN1-lentokoulutusohjelmalla, joka suori- laajempaan käyttöön mikään näistä ei tullut. Suksi-
tetaan varusmiespalveluksessa Ilmasotakoulun varustus kuitenkin on ollut asennettuna yhdessä ko-
Lentoreserviupseerikurssilla Tikkakoskella. VN2- neyksilössä viimeksi 2000-luvun puolivälissä, jolloin
lentokoulutusohjelma suoritetaan Maanpuolus- sitä käytettiin Ilmavoimien koelentokurssin opetustoi-
tuskorkeakoulun ohjaajaopintosuunnan opintojen minnassa.
alkuvaiheessa. Vinkan jälkeen lentokadetit siirtyvät
lentämään Hawk-suihkuharjoituskonekalustoon
Lentosotakoulussa Kauhavalla. Vinka-lentotunnit
tuottaa ja konekaluston huollosta vastaa Patria. Tekniset tiedot
Vinkalla ohjaajaoppilaat tekevät muun muassa Siipien kärkiväli: 9,36 m
ensimmäiset yksinlentonsa sekä tyyppi- ja suun-
nistusharjoituslentonsa. Lisäksi Vinkoja käytetään Pituus: 7,50 m
muun muassa pimeälentotoiminnan, huonon näky-
vyyden olosuhteissa suoritettavan mittarilennon ja Korkeus: 2,80 m
taitolennon harjoittelemiseen.
Tyhjäpaino: 792 kg
Suurin lentopaino: 1250 kg
Vinkoihin on koneen pitkän palvelushistorian aika-
na tehty monenlaisia pieniä rakennevahvistustöitä Rakenne: Kokometallirakenne
ja muita modifikaatioita. Vuonna 2002 koneet Voimalaitteet: Nelisylinterinen Lycoming AE
saivat modernin Garmin GNS430 -avioniikkajär- IO-360-A1B6 -mäntämoottori.
jestelmän. (200 hv / 149 kW)
Konetyypin historiaa: Matkanopeus: 75 % teholla 1500 metrissä
Suomessa suunniteltu ja rakennettu Vinka kehi- 200 km/h
tettiin 1970-luvulla vuodesta 1958 Ilmavoimien Lakikorkeus: 3000 m
käytössä olleen ruotsalaisvalmisteisen Saab Sa-
firin korvaajaksi. Ensilentonsa koneen prototyyp- Varustus: Perusmittarilentovarustus sekä
pi Leko-70 teki vuonna 1975, ja käyttöön se tuli
Kauhavan Ilmasotakoulussa vuonna 1980. Safirien Garmin GNS 430 GPS/
poistuttua vuonna 1982 palveluksesta Vinka on COMM/VOR/ILS-
yksin kantanut päävastuuta Ilmavoimien alkeislen- yhdistelmälaite suunnistusta ja
tokoulutuksesta, ja sillä ovat ottaneet siitä lähtien radioliikennettä varten.
lentämisen ensiaskeleita käytännössä kaikki Puo-
lustusvoimien sekä Rajavartiolaitoksen lentokone- Määrä Ilmavoimissa: 28 kpl
ja helikopteriohjaajat. Vuonna 2005 kaikki Vinkat
siirrettiin
Kuva: Ville Tuokko

CASA C-295M
CASA C-295M on espanjalaisvalmisteinen, kak- vuonna 1923 perustettu espanjalainen CASA on osa
simoottorinen kuljetuskone. Ilmavoimissa tyyp- EADS-puolustusteollisuuskonsernin Airbus Military
pitunnuksella CC varustetut koneet on sijoitettu -liiketoimintaryhmää. Ilmavoimat hankki C-295M
Satakunnan lennostossa toimivaan Tukilentolaivu- -koneita korvaamaan käytöstä poistuvaa Fokker F27
eeseen. Koneita käytetään muun muassa puolus- -kuljetuskonekalustoa. Kaksi ensimmäistä CASAa
tusvoimien materiaali- ja henkilökuljetuksiin koti- ja toimitettiin Suomeen kevättalvella 2007. Maailmalla
ulkomailla. C-295M:iä lentää yli 50 kappaletta. Kotimaan kul-
jetuslentotoiminnan lisäksi Ilmavoimien C-295M
CASA on Ilmavoimien ensimmäinen varsinainen -kalusto on osallistunut suomalaisten kriisinhallin-
taktinen kuljetuskone, ja se soveltuu ominaisuuk- tajoukkojen toiminnan tukemiseen lennoilla muun
siltaan toimintaan kriisialueiden vaativissa olo- muassa Tšadiin ja Afganistaniin. Lisäksi koneella
suhteissa. CASA voi kuljettaa 2000 kilogramman tehdään mm. laskuvarjojääkärien hyppykoulutuslen-
hyötykuorman jopa 4000 kilometrin päähän. toja. C295M:ään on myös nopeasti asennettavissa
Omasuojajärjestelmiensä ansiosta kone voi suo- MEDEVAC-sairaankuljetusvarustus, joka mahdollistaa
jautua muun muassa maasta ammuttavien olka- 6–9 paaripotilaan sekä hoitohenkilöstön kuljettami-
pääohjusten muodostamalta uhalta. Kone kykenee sen sairaalaan käyttäen lentoonlähtö- ja laskupaik-
toimimaan hyvin lyhyiltä ja kapeilta kiitoteiltä, se koina pienimpiäkin lentopaikkoja Tekniset tiedot
tarvitsee lentoonlähtöön vähimmillään vain 670
metrin ja laskeutumiseen ainoastaan 320 metrin Siipien kärkiväli: 25,9 m
matkan. Lisäksi koneen lähes 13 metriä pitkän ja
190 cm korkean rahtitilan voi kuormata sen tilavan Pituus: 24,5 m
perärampin kautta suurikokoisillakin tavaroilla, ja
sisätilat voi joustavasti muunnella henkilökuljetus- Korkeus: 8,7 m
tai rahtikäyttöön tai niiden yhdistelmäksi. Tyhjäpaino: 15 200 kg
Enimmillään CASA voi kuljettaa polttoaine mu- Suurin lentopaino: 23 200 kg
kaan luettuna 8000 kilogramman hyötykuorman,
joka voi koostua rahdista tai 60 matkustajasta. Rakenne: metalli- ja komposiittirakenteita
Tyypillisesti C-295M lentää Ilmavoimissa kahden
ohjaajan sekä kahden matkamekaanikon miehis- Voimalaitteet: 2 x Pratt & Whitney Canada
töllä. CASA:n hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös PW127G -potkuriturbiinimoot
nykyaikainen, suuriin monitoiminäyttöihin perus- toria (teho á 1972 kW/2645 hv).
tuva Thales TopDeck -avioniikka, jonka ansiosta
ohjaajien työskentelyolosuhteet ovat hyvin saman- Normaali matkanopeus: 470km/h
laiset kuin moderneissa liikennelentokoneissa. Lakikorkeus: 9144 m
Konetyypin historiaa: Varustus: Mm- omasuojajärjestelminä
CASA C-295M on vuonna 1998 ensilentonsa soihdutus- ja silputusjärjestel
tehnyt, suurikokoisempi versio 1980-luvulla suun- mät, ilmatankkauspuomi.
nitellusta 45-paikkaisesta espanjalais-indonesialai- Määrä Ilmavoimissa: 3 kpl
sesta CASA/IPTN CN235 -matkustaja- ja sotilas-
kuljetuskoneesta. Nykyään C-295M:n valmistaja,
Kuva: Ilmavoimat

Pilatus PC-12 NG
Pilatus PC-12 NG on sveitsiläisvalmisteinen, yhdel- NG-malli on PC-12:n vuonna 2007 esitelty, uudella
lä potkuriturbiinimoottorilla varustettu 2 + 8-paik-
kainen lentokone. Lennostoihin sijoitetuilla koneilla PrimusApex-avioniikalla varustettu versio.
suoritetaan Ilmavoimissayhteyslentoja sekä kevyen
rahdin kuljetuksia.Ilmavoimissa tyyppitunnuksella Pilatus PC-12 NG valittiin Ilmavoimissa poistuvan,
PI varustettu PC-12 NG on monipuolinen lentoko- vuodesta 1983 palvelleen Piper Chieftain- ja vuodes-
ne. Sekykenee kuljettamaan matkustajia ja rahtia ta 1991 palvelleen Valmet Redigo -yhteyskonekalus-
vaihtelevissa sää- ja valaistusolosuhteissa pienille- ton seuraajaksi vuonna 2009. Pilatukset toimitettiin
kin kiitoteille, ja se on nopea ja taloudellinen pitki- Ilmavoimille vuonna 2010. PC-12 -koneita on val-
enkin etäisyyksien päähän suuntautuvilla lennoilla. mistettu yli 900 kappaletta, ja niitä lentää eri puolilla
maailmaa muunmuassa matkustajan-, sairaankulje-
Enimmillään tuhannen kilon hyötykuorman kul- tus- ja valvontakoneina.
jettavan PC-1 2NG:n sisätilat ovat muunneltavissa
rahti- tai matkustajakäyttöön tai niiden yhdis- Tekniset tiedot
telmäksi. Koneen lastaamista helpottaa suuri, Siipien kärkiväli: 16,28 m
ylöspäin aukeava ovi takarungossa. PC-12 NG
on hyväksytty toimintaan tunnetuissa jäätävissä Pituus: 14,40 m
olosuhteissa. Matkustamon paineistus mahdollis-
taa lentämisen korkealla, jossa huonot lentosäät Korkeus: 4,26 m
päästään usein ylittämään ja polttoainetaloutta
parantamaan. PC-12 NG:n toimintamatka on enim- Tyhjäpaino: 2800 kg
millään kolmen matkustajan kuormalla jopa 2890 Suurin lentopaino: 4760 kg
kilometriä. Pilatuksen hyviin ominaisuuksiin kuuluu
myös pilotin työkuormaa vähentämään suunniteltu Suurin matkanopeus: 519 km/h
ohjaamo. Honeywell PrimusApex -avioniikka esit-
tää lennon-, moottorinvalvonta- ja suunnistustiedot Lakikorkeus: 9144 m
sekä monipuolisesti muuta informaatiota help-
pokäyttöisillä lasiohjaamonäytöillä, ja järjestelmiä Voimalaitteet: 1 Pratt & Whitney Canada
ohjataan ”hiiren klikkauksilla.” Kone on operoitavis- PT6A-76P -potkuritur
sa yhden tai kahden ohjaajan miehistöllä. Yhden biinimoottori (895 kW / 1200 hv)
ohjaajan toiminnassa toista ohjaamon istuimista Rakenne: Pääasiassa metallirakenne, ei-
voidaan käyttää matkustajapaikkana. kantavissa osissa komposiitti
Konetyypin historiaa: materiaaleja

Vuonna 1991 ensilentonsa tehnyt PC-12 on muun Varustus: Mm. säätölapapotkuri laskukii
muassa sotilaskoulukoneistaan tunnetun sveit- toa lyhentävällä reverssiasetuk
siläisen Pilatus Aircraftin tuote yleisilmailukone- sella, matkustamon paineistus,
luokkaan, jota perinteisesti ovat hallinneet kaksi- jäänestojärjestelmät, Primus
moottoriset potkuriturbiinikoneet. Koneessa on Apex -avioniikka.
yhdistetty onnistuneesti taloudellisuutta tuova yksi- Määrä Ilmavoimissa: 6 kpl
moottorisuus hyviin sisätiloihin ja hyötykuormaan.
Kuva: Oskari Tähtinen

Boeing F/A-18 C/D Hornet


Boeing F/A-18 C/D Hornet on yhdysvaltalaisvalmis- Ilmavoimat Vuosien 2010-16 MLU 2:n suurimpana
teinen kaksimoottorinen monitoimihävittäjä. Pää- yksittäisenä kokonaisuutena Horneteihin luodaan kyky
asiassa Lapin ja Karjalan Lennostojen Hävittäjälen- ilmasta maahan -tulenkäyttöön, jolla voidaan tukea
tolaivueisiin 11 ja 31 sijoitetut Hornetit muodostavat kaikkien puolustushaarojen taistelua ja yhteisoperaa-
Ilmavoimien päälentokaluston. Hornetia käytetään tioita. MLU 2:n yhteydessä otetaan myös käyttöön
lentokoulutukseen, alueellisen koskemattomuuden ilmataistelukykyä kehittävä AMRAAM-tutkaohjuksen
valvontaan ja turvaamiseen sekä kriisiajan hävittäjä- uusi versio, viesti- ja suunnistusjärjestelmiä päivitetään
torjuntatehtäviin. ja koneisiin tulee kansainvälisesti yhteensopiva Link 16
-tiedonsiirtojärjestelmä.
Monipuolisen ja modernin aseistuksensa sekä sen-
sori- ja tiedonsiirtojärjestelmiensä ansiosta Hornetit Lisäksi Hornetien ohjaamonäytöt uudistetaan kuva-
kykenevät torjumaan ilmamaaleja näköetäisyyden putkityyppisistä LCD-näytöiksi ja sensoreita
ulko- ja sisäpuolella kaikissa sää- ja valaistusolo-
suhteissa. Torjunta voi tapahtua yksin tai osastona sekä omasuojajärjestelmiä päivitetään. MLU 2:n yhtey-
jatkuvassa yhteistoiminnassa ilmapuolustuksen dessä suoritetaan myös ohjelmistopäivityksiä, koneen
muiden toimijoiden kanssa. Kriisiajan toiminnassa loppuelinkaaren turvaavia varaosahankintoja, rakenne-
Hornetit voivat tukeutua lentokenttien lisäksi hajau- vahvistuksia sekä moottorien peruskorjaustöitä.
tettuihin maantietukikohtiin.
Konetyypin historiaa:
Hornetit käyvät parhaillaan läpi mittavia ylläpitopäi-
vityksiä. Vuoden 2010 lopussa valmistuneen Mid- Vuonna 1987 tuotantoon tullut F/A-18 C/D edustaa
Life Update 1:n eli MLU 1 -päivityksen keskiössä oli 1970-80 -lukujen taitteessa suunnitellun, muun mu-
koneen ilmataistelukyvyn ylläpitäminen ja kehittä- assa Yhdysvaltain merivoimien lentotukialuksilta toi-
minen. Hornetit saivat lähitaistelukykyä parantavan mivaksi tarkoitetun jokasään monitoimihävittäjätyypin
kypärätähtäinjärjestelmän sekä uuden AIM-9X -ver- toista kehitysversiota. Hornet valittiin Ilmavoimissa
sion Sidewinder-infrapunaohjuksesta. Saab Draken- ja MiG-21bis -torjuntahävittäjien seuraa-
jaksi vuonna 1992. Käyttöön tyyppi tuli vuosina 1995-
Koneiden tunnistamista taistelutilanteessa helpottaa 2000. Ilmavoimien kaksipaikkaiset koneet rakensi
uusi omatunnuskyselijä. Lisäksi Horneteissa otettiin Yhdysvalloissa myöhemmin Boeingiin sulautunut Mc-
käyttöön ohjaamonäytöllä esitettävään liikkuvaan Donnell Douglas, ja yksipaikkaiset kokosi Suomessa
karttaan perustuva taktinen karttajärjestelmä. Patria Finavitec. Horneteja on Suomen lisäksi käytössä
seitsemässä maassa yli 1400 kappaletta.
Kuva: Ilmavoimat

Tekniset tiedot
Siipien kärkiväli: 11,43 m
Pituus: 17,1 m
Korkeus: 4,67 m
Tyhjäpaino: 10 680 kg
Suurin lentopaino: 23 541 kg
Rakenne: Metalli- ja komposiittirakenne
Voimalaitteet: 2 x General Electric F404-
GE-402 -ohivirtausmoottoria
(suurin työntövoima jälkipoltolla
à 7983 kp/78,3 kN)
Maksiminopeus: Matalalla 1300 km/h,
korkealla Mach 1,8
Lakikorkeus: 15 000 m
Aseistus: Yksi 20 mm M61 Vulcan -tykki.
Ilmataisteluaseistuksena
yhteensä enintään 12 lyhyen
kantaman Sidewinder-infrapuna
ohjusta ja/tai keskipitkän kanta
man AMRAAM-tutkaohjusta
siipi- ja runkoripustimissa. MLU 2
-päivityksen jälkeen lyhyen, kes
kipitkän ja pitkän kantaman il
masta maahan -aseistusta.
Varustus: Mm. APG-73 -pulssidopplertut
ka. Omasuojana soihtu- ja silpu
tuslaitteet sekä elektronisia jär
jestelmiä. MLU 1 -päivityksen
myötä mm. JHMCS-kypärätäht
äinjärjestelmä ja APX-111 -oma
tunnuskyselijä sekä taktinen
TAMMAC-karttajärjestelmä. MLU
2:ssa mm. Link 16 -tiedonsiirto
järjestelmä ja Litening-maalinet
sintäpodi.
Määrä Ilmavoimissa: Yksipaikkaisia C-mallin koneita
55 kpl, kaksipaikkaisia D-mallin
koneita 7 kpl
Kuvat: Norjan puolustusvoimat

Norjasta hävittäjiä ja koulukoneita


F-16 ja Saab Safari
Norjan ilmavoimat esiintyvät Turussa sotilas- Ilmavoimien F-18 Hornet kalustoa. Norja on valinnut
koneiden ääripäitä edustavalla kalustoparilla. Lockheed Martin F-35A Lightning II viidennen su-
Huppuhävittäjiä edustavien kahden F-16:n ohel- kupolven häivehävittäjän F-16 koneiden korvaajaksi.
la nähdään ensimmäistä kertaa Saab Safari Ensimmäinen 52 tilatusta koneesta nousee siivilleen
–alkeiskoulukoneilla lentävä taitolento-osasto. USA:ssa loppuvuodesta 2015. F-35 on mahdollinen
ehdokas myös Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet
Turkuun saapuu kaksi Norjan kuninkaallisten ilma- kaluston korvaajaksi.
voimien Lockheed F-16AM hävittäjää 132. lennos-
tosta Bodøn tukikohdasta Pohjois-Norjasta. Norja Historiallisen ensiesiintymisen Suomessa tekee Norjan
hankki F-16 hävittäjiä samaan aikaan Tanskan Ilmavoimien Lentosotakoulun Saab Safari taitolento-
Ilmavoimien kanssa kun se tilasi 60 yksipaikkaista osasto. Kirkkaan keltaisilla Saab MFI-15 Safari -koneita
ja 12 kaksipaikkaista F-16 konetta 1975. Ensimmäi- lentävät Lentosotakoulun lennonopettajat.
set koneet toimitettiin 1980. Kuten tanskalaisetkin
koneet, rakennettiin Norjan F-16 koneet Belgiassa ja Saab Safari on Norjan Ilmavoimien alkeiskoulukone.
Hollannissa olleilla F-16 tuotantolinjoilla. Osasto saapuu Suomeen viidellä koneella joista yksi
kone on maanäyttelyssä oleva varakone ja lentoesitys
Norja on lentänyt F-16 koneilla nyt 35 vuotta ja lennetään neljällä koneella. Osastoa kutsutaan epävi-
koneet ovat modifioitu nykypäivän vaatimusten mu- rallisesti ”Yellowbirds” nimellä.
kaisesti. Taistelukyvyltään ne ovat lähellä Suomen
Kuva Eric Coeckelberghs

70-vuotiaat kaunottaret

DC-3 on ilmojen legenda


Maailman ehkä tunnetuin matkustaja- ja kul- Mainen osavaltiossa. Loppusyksystä Kuljetuslennosto
jetuskone on DC-3 yhdessä sen sotilasversio siirsi koneen Euroopan osastoon, jossa se tiettävästi
C-47:n kanssa. Koneita on rakennettu noin 15 toimi matkustajakuljetuksissa.
000 kappaletta USA:ssa, Neuvostoliitossa ja Lokakuussa 1944 kone siirtyi Yhdysvaltain 8.ilma-
Japanissa. Turussa koneita nähdään kaksin armeijan alaisuuteen ja sotatoimien loputtua säily-
kappalein, sillä näytökseen saapuvat sekä tettäväksi Oberpfaffenhofenin varikolle Saksassa.
suomalainen että ruotsalainen DC-3. Sieltä se ostettiin Suomen valtiolle ja rekisteröitiin
19.06.1948 tunnuksella OH-LCH.
Turkuun saapuva OH-LCH rakennettiin Douglas
Aircraft Companyn tehtaalla Kalifornian Santa Ensimmäisen reittilentonsa Aero Oy:n palveluksessa
Monicassa ja valmistui jouluaattona 1942 tyyp- se teki 21.07.1948 reitillä Malmi-Vaasa-Tampere-
pimerkinnällä DC-3A-453, valmistusnumerolla Malmi. Seuraavana talvena kone kunnostettiin lopul-
6346. Koneen oli alunperin tilannut Pan American lisesti siviilimatkustajakoneeksi. Lentotunteja kertyi
Airways toimimaan Latinalaisen Amerikan linjoil- joulukuuhun 1960 mennessä 22137, jolloin kone pu-
laan rekisteritunnuksella NC34953, mutta toisen rettiin varaosiksi.
maailmansodan takia kone otettiin asevoimien pal-
velukseen jo 27.12.1942. Finnairiksi nimensä muuttanut Aero tarvitsi kuitenkin
pian rahtikoneita ja ison rahtioven asennuksen jäl-
Tyyppimerkinnäksi tuli C-53C-DO ja palvelusnu- keen uudelleen koottu kone rekisteröitiin 25.06.1963
meroksi 43-2033. Vuoden 1943 keväästä syksyyn entisellä tunnuksella. Koneen nimiin kirjattiin myös
palveluspaikkana oli Kuljetuslennoston Pohjois-At- Finnairin viimeinen DC-3:lla lennetty aikataulunmu-
lantin osasto ja tukikohtana luultavasti Presque Isle, kainen matkustajalento 01.04.1967.
Kuva: Lassi_Tolvanen
Suomen Ilmavoimien Kuljetuslentolaivue sai en- osallistuen muun muassa Normandian maihinnou-
simmäiset modernit kuljetuskoneensa ostettuaan suun 6.6.1944.
Finnairin DC-kolmoset. 28826 lentotuntia ”mitta-
rissa” OH-LCH myytiin Ilmavoimille 05.03.1970 Sodan jälkeen kone palasi Atlantin taakse ja
ja sai tunnuksen DO-11. Tavanomaisten rahti- ja USA:ssa se muutettiin siviilikoneeksi. Koneen osti
laskuvarjohyppy¬lentojen lisäksi koneella huhutaan 1946 Norjaan Det Norske Luftfartselskap (DNL)
olleen salaisiakin tehtäviä. ja kone sai siviilitunnuksen LN-IAF. Vuonna 1948
Scandinavian Airlines eli SAS perustettiin ja kone
Vuonna 1985 Ilmavoimien kolmoset siirrettiin eläk- maalattiin perinteiseen SAS:n maalauskaavioon.
keelle. Osa siirtyi museoon, osa ulkomaille ja kaksi
koneista Airveteran Oy:lle 15.01.1986. Airveteran Oy Vuonna 1957 kone myytiin Linjeflygille joka käytti
on edelleen OH-LCH:n omistaja, ja koneen lentotoi- konetta matkustajaliikenteessa vuoteen 1960 tun-
minnasta ja operoinnista vastaa DC-yhdistys ry va- nuksella SE-CFP. Ruotsin Ilmavoimat otti koneen
paaehtoisvoimin. käyttöön 1960 ja lensi sillä aina vuoteen 1982 jol-
loin Flygande Veteraner hankki koneen käyttöönsä.
OH-LCH lentää Turun päänäytöksen yhteydessä jä-
senlentojalentoja. Lisätietoja jäsenlennoista ja koneen Lisätietoja: www.flygandeveteraner.se
toiminnasta: www.dc-ry.fi
Ruotsista saapuva DC-3, lempinimeltään ”Daisy”,
omaa hyvin vastaavan historian. Kone valmistui 1943
ja toimitettiin USA:n puolustusvoimien käyttöön.
Kone palveli ensiksi Afrikassa ja sitten Britanniassa
ESTL on Swedish Gripen Kuva: Saab

Hornetin korvaajakokelas Ruotsista

Saab Gripen
Saab Gripen on mahdollinen Suomen Ilma- resurssein. Gripenin suunnitteluvaatimuksen on
voimien F/A-18 Hornet hävittäjien seuraaja ollut myös valmius toimia maantietukikohdista,
näiden tullessa käyttöjaksonsa päähän ensi joissa lentoonlähtö, laskeutuminen ja polttoaine-
vuosikymmenellä. Kokelaalle tämä lisää ja ammustäydennykset voidaan toteuttaa vaati-
paineita näyttää parhaat kykynsä. vissakin olosuhteissa.
Turkuun saapuu kaksi Ruotsin Ilmavoimien Operatiivisessa käytössä Gripen on ollut vuodes-
Saab Jas 39C Gripen taistelukonetta Skara- ta 1997 lähtien. Sen järjestelmiä päivitetään jat-
borgin 7. Lennostosta Såtenäsista. Såtenä- kuvasti uusimmalla teknologialla ja suorituskyvyl-
sin tukikohta on Ruotsin Ilmavoimien Gripen lä vastatakseen muuttuvia operatiivisia tarpeita.
-koulutuskeskus, jolta toimivat myös Ruotsin
Ilmavoimien suuret nelimoottoriset Lockheed Turun päälentonäytöksessä esiintyvät koneet
Hercules -kuljetuskoneet. ovat 2000-luvulla käyttöön otettua Gripenin C
versiota. Uusimmat, Ruotsin ja Brasilian tilaamat
Gripen kehitettiin Ruotsin tarpeisiin, torjuak- Gripen NG (Next Generation) hävittäjät otetaan
seen ja lyödäkseen potentiaalisena uhkana käyttöön neljän vuoden sisällä.
pidettyjen maiden hävittäjiä. Se on erittäin mo-
nipuolinen hävittäjä, joka kykenee täyttämään Gripen on operatiivisessa käytössä Ruotsissa,
laajan skaalan tehtäviä ilman maassa suoritet- Etelä-Afrikassa, Tšekin Tasavallassa, Unkarissa ja
tavia muutoksia. Kone on varustettu viimeisen Thaimaassa. Lisäksi The Empire Test Pilot School
polven sensoreilla ja lentojärjestelmillä. Se Iso-Britanniassa käyttää Gripeniä koelentäjäkou-
on helppo huoltaa ja korjata, myös maasto- lutuksessa.
olosuhteissa, asevelvollisten toimin ja vähin
Gripen NG Kuva: Saab
Kuva: Perttu Karivalo

Wikimedia Commons
Meripelastuskopteri Saksasta
EC 135P2+
Saksan Merivoimien EC 135P2+ -helikopteri on harvinainen vieras
Suomessa. Se lentää Turkuun pitkän siirtolennon Saksasta, ja kun
koneen toimintamatka on vain noin 600 kilometriä, matka edellyttää
useita välilaskuja.
Saksan merivoimat käyttää EC 135P2+ -helikoptereita koulutus-
käytössä välietappina merivoimien Sea King ja Lynx -helikoptereihin.
Saksan merivoimien EC135P2+ helikopterit on varustettu vinssillä,
joka avulla niillä harjoitellaan meripelastustehtäviä.
Kuva Mikko Maliniemi
Rajavartiolaitoksella kattava kalusto
SUPER PUMA, DORNIER DO 228 ja AW119Ke KOALA
Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen Turun tukikohdasta
näytöksestä esiintyy Super Puma -meripelastushelikopteri sekä
Dornier Do 228 -merivalvontalentokone. Lisäksi esillä on AW-
119Ke Koala -monitoimihelikopteri.
Vartiolentolaivueen AW119Ke Koala kalusto otettiin käyttöön vuo-
sina 2010–2011, joten Koala on varmasti uusi tuttavuus suurim-
malle osalle lentonäytöksen yleisöä.
Ilmassa esiintyvät Super Puma ja Dornier Do 228.
Vartiolentolaivue ylläpitää jatkuvaa meripelastusvalmiutta kolmel-
la helikopterilla Turussa, Helsingissä ja Rovaniemellä. Ilma-aluk-
silla tuetaan yhteistoimintaviranomaisia etsintä- ja pelastusteh-
tävissä, sairaankuljetuksissa, metsäpalojen sammutuksessa sekä
muissa virka-aputehtävissä.
Legenda palaa Suomen taivaalle
MiG-15
Korean sodan kuningas MiG-15, oli aikansa Nyt MiG-15UTI lentää Turun taivaalle täydelliseen
yksi parhaimmista hävittäjistä. Suihkuko- suomalaiseen maalauskaavioon maalattuna. Turun
neiden ensimmäistä sukupolvea edustanut taivaalla tehdäänkin ilmailuhistoriaa, sillä edellisen
kone palveli myös Suomen Ilmavoimien kerran Neuvostoliitossa suunniteltuja ja valmistettu-
riveissä, ja siksi se palaakin ilmatilaamme ja MiG-hävittäjiä nähtiin Suomen taivaalla 1997, kun
tutuissa vaatteissa. MiG-21 poistui käytöstä.

Korean sodassa Neuvostoliiton ylpeys MiG-15 Turkuun saapuvaa MiG-15UTI .konetta operoi Royal
oli vaikea vastustaja USA:n F-86 Sabre –koneil- Norwegian Historic Squadron.
le. Kyseisessä, ensimmäisessä suihkukoneiden
ilmasodassa, taistelikin kaksi maailman sen het-
ken parasta hävittäjää. MiG-15UTI
Moottori Klimov RD-45 FA, 22,7 kN
Suomen ilmavoimat hankki Neuvostoliitosta Kärkiväli 10,08 m
MiG-15 -koneen kaksipaikkaisia MiG-15UTI Pituus 10,04 m
-versioita ja lensi koneilla 1962-1977. Näiden Korkeus 3,40 m
tunnukset olivat MU-1 - MU-4. Koneet saapuivat Lentopaino 4 850 kg
Rissalaan 10.11.1962 ja palvelivat siellä Hävittäjä- Nopeus 1 015 km/h
lentolaivue 31:n 3. lentueessa. Nousuaika 10 000m 7 min
Tyypin viimeinen lento tapahtui MU-4:llä Ris- Lakikorkeus 14 600 m
salasta Luonetjärvelle 7.2.1977. Yksi kone (MU-
3) tuhoutui lento-onnettomuudessa, MU-1 on Toimintamatka Lisäsäiliöillä 1 265 km
Hallinportin ilmailumuseossa Jämsässä, MU-2 Aseistus Yksi 12,7mm UBK-Je -koneki
Vesivehmaalla ja MU-4 Keski-Suomen ilmailu- vääri tai yksi 23 mm NS-23
museossa Tikkakoskella. -tykki
Pohjoismaiset hävittäjät
kuva: Ruotsin Ilmavoimat

Yhteispohjoismaisen harjoittelun hedelmä


Ohjaajat/koneet järjestyksessä vasemmalta; Pitkänen, Nikkanen ja Rautakoura
Cross Border Training -ohilento
Cross Border Training (CBT) - harjoittelu on ai- nähdään suomalainen Hornet, norjalainen F-16 sekä
nutlaatuinen yhteispohjoismainen konsepti, jossa ruotsalainen Gripen. Isäntämaan Hornetin johdolla
Suomen, Ruotsin ja Norjan hävittäjät harjoittelevat kolmen maan hävittäjät suorittavat ohilennon yleisön
viikoittain yhdessä eri maiden ilmatilassa. edessä. Tämän jälkeen koneet laskeutuvat takaisin
Turkuun.
Kolmen maan koneet nousevat ilmaan omista
kotitukikohdistaan Rovaniemeltä, Luulajasta ja Bo- Kyseessä on myös Ruotsin Ilmavoimien Saab
døstä ja kohtaavat sovitussa ilmatilassa harjoitus- JAS39C Gripenin ensiesiintyminen Turussa. Ilma-
taisteluissa. Harjoituksen päätyttyä koneet palaa- voimien Hornet on sekä maanäyttelyssä että lentää
vat takaisin omiin kotitukikohtiinsa. Käytettävissä sooloesityksen näytöksessä. Norjan Ilmavoimien
Cross Border toiminnassa on Suomen, Ruotsin ja F-16 koneita on näytöksessä kaksi, toinen maanäyt-
Norjan Lapin ilmatilat. telyssä ja toinen osallistuu Cross Border ohilentoon.
Suomen päälentonäytöksessä kaikkien kolmen
Cross Border Training –harjoitukseen osallistuvan
maan hävittäjät esiintyvät muodostelmassa, jossa
Kuva: Perttu Karivalo

Ilmailuyhdistysten yhteishanke etenee


Suomalainen hävittäjä Myrsky
Pienen, sotaa käyvän valtion moderni hävit- Myrskyn prototyyppi lensi ensilentonsa joulu-
täjähanke oli ainutlaatuinen projekti. Myrs- kuussa 1941. Prototyyppi osoittautui lupaavaksi
kyksi nimetyn koneen esisuunnittelun teki mutta liian raskaaksi. Tämä johti suunnittelumuu-
pääasiassa kolmikko Arvo Ylinen, joka oli toksiin sekä kolmen koesarjakoneen (VL Myrsky
Valtion Lentokonetehtaan teknillinen johtaja, I) rakentamiseen. Suunnittelumuutoksilla paran-
sekä Martti Vainio ja Torsti Verkkola. nettiin koneen aerodynamiikkaa, suurennettiin
siipeä ja kevennettiin rakenteiden painoa.
Prototyypin suunnitteluspesifikaatiota muutettiin
suunnittelun aikana useaan otteeseen. Suunnit- 47 koneen VL Myrsky II -suursarja tilattiin Valtion
telu keskeytettiin 8. joulukuuta 1939 talvisodan Lentokonetehtaalta 18.8.1942 eli paljon ennen
aiheuttamien resurssiongelmien vuoksi neljäksi Stalingradin tappiota, joka laukaisi Saksan myy-
kuukaudeksi. Moottorien saatavuusongelmat vii- mään laivueellisen Messerschmitt Bf 109 –hä-
västyttivät suunnittelua kesällä 1940 useilla kuu- vittäjiä. Ne saatiin maahan keväällä 1943. Muu
kausilla. Voimalaitteeksi kaavailtua Bristol Taurus hävittäjäkalusto hupeni samaan aikaan sekä
III -moottoria ei kyetty hankkimaan puhjenneen määrällisesti että laadullisesti, joten kotimaista
toisen maailmansodan vuoksi ja sen tilalle va- hävittäjäkonetta kaivattiin kipeästi.
littiin syksyllä 1939 Pratt & Whitney Twin Wasp Ensimmäiset VL Myrsky II -sarjatuotantokoneet,
R-1830. jotka valmistuivat vuodenvaihteessa 1943-1944,
otettiin kokeilukäyttöön. Laatuongelmien vuoksi
Ilmavoimat alkoi saada Myrskyjä vasta heinä-elo- Koneen entisöintityö tehdään museaalisia periaatteita
kuussa 1944, joten niiden merkitys jatkosodassa jäi noudattaen. Työn ohjeistaa ja sitä valvoo Keski-Suomen
vähäiseksi. Ilmailumuseon lentokonekonservaattori. Jokainen työ-
vaihe myös dokumentoidaan. Lentävää Myrskyä ei teh-
Myrskyn entisöinti on rakennusprojekti dä, vaan staattista museokappaletta.
Ainuttakaan kokonaista Myrskyä ei ole säilynyt jälki- Ilmailumuseoyhdistyksen entisöintiryhmä keskittyy
polvien nähtäväksi. Nyt Myrsky syntyy uudestaan. VL koneen puuosiin, joista tärkeimmät ovat siipi, vakaajat
Myrsky II:n entisöinti ja uudelleen rakentaminen teh- ja rungon muodostusosat. Ryhmä työskentelee Suo-
dään yhteisprojektina Ilmailumuseoyhdistyksen, Kes- men Ilmailumuseon tiloissa Vantaalla. Keski-Suomen
ki-Suomen Ilmailumuseon ja Suomen Ilmailumuseon Ilmailumuseon entisöintiryhmä Tikkakoskella keskittyy
kesken siten, että projektin johtovastuu on Ilmailu- koneen metalliosiin, joista tärkeimmät ovat runko ja
museoyhdistyksellä ja Keski-Suomen ilmailumuseon moottori.
entisöintiryhmällä on koko entisöintityön vetovastuu.
Kyseessä on merkittävä kulttuurihistoriallinen hanke. Projektin aikataulu on pitkä ja työmäärä suuri. Työmää-
räksi on arvioitu yli 12 000 tuntia, joista yli 5 000 tuntia
Ilmailumuseoiden yhteisellä osastolla päälentonäy- on arvioitu menevän puurakenteisen siiven uustuotan-
töksessä Turussa on nähtävänä Myrskyn alkupe- toon.
räinen runko sekä muita rakennettuja osia. Turun
päälentonäytöksen yleisöllä onkin ainutlaatuinen Myrsky – projekti: www.vlmyrsky.fi
mahdollisuus tutustua Myrskyyn, sen historiaan ja
rakentamiseen.
Kuva: Perttu Karivalo

kuva Mikko Maliniemi


Lentönäytöksiin tehty tähtimoottorikone
Pitts-12 ”Mörkö-Pitts”
Pitts-12 tunnetaan maailmalla nimellä Pitts Vuonna 1998 Kimballsit esittelivät konetta Flo-
Monster suuren kokonsa tähden. Kun Mörkö- ridan Sun’n’Fun tapahtumassa, missä se keräsi
Pittsin vierelle laitetaan Suomessa tunnetum- suurta huomiota. Vuodesta 2000 konetta tai
pi Pitts S-1, se näyttää kuin se olisi pesty liian rakennussarjaa on myyty useita kappaleita har-
kuumalla vedellä ja sen myötä kutistunut. rastajille ympäri maailmaa. Tätä konetta saa siis
rakennussarjana tai valmiina tehtaalta, ja tämä
Pitts-12 on erittäin suorituskykyinen, kaksitasoi- yksilö onkin valmistunut suomalaisissa käsissä
nen ja kaksipaikkainen taitolentokone joka on syksyllä 2013. Koneen rakensivat Peter Simon-
suunniteltu suoraan Vedeneyevin moottorin ym- sen ja Pekka Niemi. Kone siirtyi konekimpan
pärille. Koneen suunnitteli Curtis Pitts, joka aloitti omistukseen hieman ennen sen lopullista val-
koneiden suunnittelun jo 60-luvulla. Silloin Curti- mistumista ja sen kotikenttä on nykyään Oripää.
sin suunnittelemana syntyi sarja 1- ja 2-paikkaisia
Pitts-taitolentokoneita. Pitts-12 koneen suunnit- Koneen runkona on hitsattu putkikehikko, siipien
telu alkoi vuonna 1993 ja se esiteltiin Curtisin pääsalko on puuta ja johtoreuna vaneria. Kone
80-vuotispäivänä vuonna 1995. on kauttaaltaan kangaspäällysteinen. Laskute-
lineet ovat kevyet, alumiinista valmistetut. Kone
Jim Kimball oli ensimmäinen joka hankki Cur- on suunniteltu nimenomaan näytöslentämistä
tis Pittsiltä oikeuden valmistaa konetta ja aloitti varten ja siksi suunnittelussa on pyritty kevyeen
rakentamisen jo samana vuonna 1995. Alku- rakenteeseen ja voimakkaaseen moottoriin tässä
vuodesta 1996 koneella lennettiin ensimmäiset hyvin onnistuen. Suorituskyvyltään kone on huip-
koelennot ja se sai nimekseen ”Macho Stinker”. puluokkaa. Kuormituskertoimet riittävät vaati-
Koelentäjä Ben Morphew vakuuttui koneen hy- vaankin taitolentoon ja koko yhdessä savujärjes-
vistä ominaisuuksista niin, että halusi itselleen telmän kanssa luo näyttävän paketin taivaalle.
samanlaisen ja pyysi Kimballeja rakentamaan
hänellekin oman koneen.
Moottori: Vedeneyev M14P 360 hv, MTV-9-250-29
kolmilapainen vakiokierrospotkuri
Tyhjäpaino: n. 600 kg
Max lentoonlähtöpaino: 1020 kg
Matkanopeus: n. 175 mph
Suurin sallittu nopeus: 239 mph
Lähestymisnopeus: 90 mph
Sakkausnopeus: 64 mph
G-rajat: +9 / -6 G
Toiminta-aika: n. 4 tuntia (säästöliekillä)
Polttoainemäärä: 205 l
Kotikenttä: EFOP Oripää

kuva Mikko Maliniemi


Näytöksen pääesiintyjä Turkista
Turkish Stars
Turkish Starin esitys on upea yhdistelmä Turkish Stars saapuu Suomeen kahdeksalla NF-5
musiikkia, taidokkaita muodostelmia, ag- -koneella, joista 1-2 voi olla kaksipaikkaisia. Ryh-
gressiivisia kohtaamisia sekä näyttävää män käyttämä F-5 oli NATO:n päähävittäjä Eu-
tehostesavujen käyttöä. Turkin lentolähetti- roopassa pitkään. Koneella lensivät Turkin lisäksi
läiden esitys puna-valko-hopeilla koneilla ei Norja, Hollanti, Espanja ja Kreikka. Konetyypin
varmasti jätä ketään kylmäksi. korvasi F-16 ja F/A-18, mutta Turkki käyttää edel-
leen ainoana NATO maana konetta operatiivises-
Seitsemällä yhdysvaltaisvalmisteisella North- sa käytössä. Ensilennon F-5 lensi jo 1959 ja kone
rop F-5 Freedom Fighter -koneella esiintyvä ylitti äänennopeuden jo ensilennollaan. Konetta
Turkish Stars on perustettu 1992 ja se saavutti rakennettiin eri versioina yli 1 000 kappaletta.
kansainvälisen suosion nopeasti näyttävällä
esityksellä ja upealla selostuksellaan. Turkish Turkish Starin koneet ovat entisiä Hollannin Il-
Stars ei ole koskaan vieraillut Suomessa ja mavoimien koneita ja siksi niiden tyyppimerkintä
kyseessä onkin historiallinen ensiesiintyminen on NF-5A (yksipaikkainen kone) ja NF-5B (kak-
Suomessa. Ryhmä saapuu juhlistamaan Suo- sipaikkainen). USA myi F-5 -koneita useaan eri
men ja Turkin vuonna 1924 solmittujen diplo- maahan. Koneen käyttäjiä olivat muun muassa
maattisuhteiden 90-vuotista taivalta. Kenia, Iran, Saudi-Arabia, Taiwan, Marokko, Philip-
piinit, Etelä-Korea ja Etiopia. F-5 koneen seu- taan. Iranin käyttämät F-5 -koneet tekivät pitkän
raavaa kehitysversio oli F-5E joka sai nimen päivätyön sodassa Irakia vastaan. Myös useat
Tiger II ja sillä lentävät edelleen muun muas- Afrikan maat ovat käyttäneet F-5 -koneita eri
sa USA, Sveitsi, Chile, Iran ja Etelä-Korea ja taistelutehtävissä. Myös Neuvostoliitto on len-
Indonesia. tänyt koneella, sillä Vietnamin sodan päätyttyä
kymmeniä F-5 koneita jäi Vietnamin käyttöön ja
Kaikkiaan F-5 koneita myytiin 35 eri maalle maa lähetti ainakin yhden F-5 -koneen Neuvos-
/ Ilmavoimille. Northrop kehitti F-5 -ko- toliittoon testattavaksi.
neperheen kokemusten perusteella YF-17
Cobra –hävittäjäprototyypin, jonka pohjalta F-5 on myös kuuluisa elokuvatähti. Legendaa-
kehitettiin Suomen Ilmavoimienkin käyttämä risessa Top Gun elokuvassa mustaksi maalatut
F/A-18 Hornet. F-5 koneet esittivät kuvitteellista Neuvostoliiton
MiG-28 konetta.
Tulikasteensa F-5 on saanut usealla eri
rintamalla. Vietnamin sodassa USA:n ja
Etelä-Vietnamin Ilmavoimien F-5 -koneet
taistelivat Pohjois-Vietnamin joukkoja vas-
AVIANON
“TRIPLENICKELS”
LAIVUE
Teksti: Salvador Mafé Huertas ja Perttu Karivalo
Kuvat: S. Mafé

USA:n Euroopan ilmavoimien 555 Fighter Squadron (hävittäjälaivue), joka


kuuluu 31 Fighter Wingiin (hävittäjälennostoon) tukeutuu Avianon lentotu-
kikohtaan Italiassa yhdessä samaan lennostoon kuuluvan 510 hävittäjä-
laivueen kanssa. 510 hävittäjälaivueen lempinimi on “Buzzards” ja 555
laivueen “Triple Nickels”. Tämä lempinimi tulee viiden sentin kolikosta, jota
USA:ssa kutsutaan nickel-lempinimellä. Laivueen numerossa on kolme
kertaa viisi eli triple nickels.
F-16CM, 555th Fighter Squadron, Aviano Air Base, Molemmat laivueet toimivat
Italia, palaa takaisin partiomaan kohdealueellensa USA:n ja NATO:n sotilasjohdon
Afganistanissa tankattuaan KC-135R-tankkerista alaisuudessa ja ovat valmiina
Operation Enduring Freedomin aikana 8.5.2011. reagoimaan eri puolilla maail-
Kuva U.S. Air Force Master Sgt. William Greer maa tapahtuviin uhkiin. Sijainti
Italiassa antaa mahdollisuuden
reagoida myös Lähi-Idässä
tapahtuviin uhkiin tai poliittisiin
muutoksiin.
555 Fighter Squadronilla on
vahvuudessaan 19 yksipaik-
kaista F-16 CM ja kaksi kak-
sipaikkaista F-16DM -konetta.
Laivueen käytössä on lisäksi
viimeisin aseistus, mitä USA:lla
on F-16 kalustoon tarjolla, ja
siten sekä ilmasta- ilmaan että
ilmasta-maahan taistelukyky.
Viimeisimmät suuremmat
operaatiot, joihin Triple Nickel
on osallistunut, ovat Operation
Iraqi Freedom, Operation Odys-
sey Dawn, ja Operation Endu-
ring Freedom.
Aviator-lehti haastatteli 555
hävittäjälaivueen komentajaa,
everstiluutnantti Karl ”Buzz”
Ingemania.
”F-16 oli ensimmäinen taktinen
hävittäjä, jolla olen lentänyt.
Pääsin lentämään F-16 koneilla
heti sotilaslentokoulutukseni
päätteeksi. Urani kohokohdista
oli myös seuraava komen-
nukseni. Pääsin lentämään
vaihtoupseerina Britannian
kuninkaallisiin ilmavoimiin
(RAF) SEPECAT Jaguaria RAF
Coltishallin tukikohdassa. Oli
upea kokemus oppia toisen
maan tavoista tehdä asioita
ja toimia ilmassa. Jotain aivan
uutta minulle oli lentäminen 30
metrin korkeudella.”
”Oma lentourani alkoi ROTC
ohjelman kautta California
State Universityssä, Fresnossa.
Lentokoulutuksen sain Laugh-
linin lentotukikohdassa Teksa-
sissa, jonka jälkeen pääsin F-16
koulutukseen Luken tukikoh-
taan. Tämän jälkeen palvelin
eri laivueissa, kunnes palasin
koulun penkille ja suoritin Air
Command and Staff Collegen
Maxwellin tukikohdassa. Kaik
Mekaanikko täyttää Hydra 70 (70 mm) 2.75 tuuman raketti-
kasettia seuraavaa lentotehtävää varten. Raketteja käytetään
tehokkaasti eläviä maaleja vastaan. Kuva USAF
> BDU-33 harjoituspommeja asennetaan
siipiripustimeen.

Asemekaanikot viimeistelevät rakettikasetit käyttökuntoon 555 FS:n F-16CM koneeseen


Zaragozan tukikohdassa Espanjassa, 24.1.2012.

kiaan minulla on ollut viisi eri infrapunaherkkyys, EO-moodi


komennusta hävittäjälaivueissa ja ROVER-kyky. Ilmasta-ilmaan
(assignments).” toimintaan käytämme AM-
RAAM- ja AIM-9X -ohjuksia,
”F-16 Block 40 joilla lennäm- mutta ilmasta-maahan aseistus
me, on hiljattain päivitetty vaihtelee saamamme tehtävän
vastaamaan F-16 Block 50 mukaan.
tasoa avioniikan suhteen.
Tämä päivitys sisältää Link 16 Tyypillinen ilmasta-maahan
-datalinkin, kypärätähtäimen aseistus on JDAM-pommit
ja ohjaamon värilliset näytöt. (GBU-38, GBU-31, ja GBU-54),
Modifikaation jälkeen käytäm- ja laserohjatut pommit kuten
me koneista tyyppimerkintöjä GBU-12. Operaatioistamme 70
F-16CM ja F-16DM. Tällä het- prosenttia on ilmasta-maahan
kellä F-16 koneemme käyttä- tehtäviä. Mielestämme käyttä-
vät sekä LANTIRN ja SNIPER mämme F-16CM -koneet ovat
säiliöitä, mutta tulemme lopulta vertauskelpoisia MiG-29, Mira-
käyttämään vain SNIPER- ge 2000 ja F/A-18 -konekalus-
podeja, koska niillä on parempi ton kanssa. Koneiden tais
F-16CM tyypillisessä asekuormassa Operation Enduring Freedomissa; neljä JDAM
pommia, kaksi AIM-120 AMRAAM ohjusta ja maalinosoituspodi. Kuva USAF

Yksipaikkainen F-16CM, jossa LANTIRN-maalinosoituspodi ilmanottoaukon ripustuspisteessä. Suomen


Ilmavoimienkin käyttämä LANTRIN-podi on poistumassa käytöstä ja sen korvaa jo käytössä The
olevaMiG-29 smart lines can be
SNIPER-podi, joka näkyy vastaavassa ripustimessa kaksipaikkisessa F-16DM koneessa. appreciated in this head-on view.
The classic platform of this Russian fighter can be appreciated in this nice image.

telukyky ja avioniikka ovat niin


lähellä toisiaan, että taistelun
ratkaisee loppukädessä yksittäi-
sen ohjaajan taidot. Eurofighter
Typhoonia vastaan meillä on
tehoalivoima, jota on vaikea
kompensoida.”
555 FS lensi 18:lla koneella
Afganistanissa Bagramin len-
totukikohdasta 6.4.-18.10.2011.
Laivue tuki NATO:n joukkoja
alueella. Tyypillinen lentotehtä-
vä kesti neljästä viiteen tuntiin ja
ilmatankkauksia lennon aikana
F-16CM, 88-532, valmiina harjoituslennolle ampumaleirillä Espanjassa. oli kahdesta kolmeen. Tank-
kauskoneena käytettiin joko
KC-135R tai KC-10A -tankke-
reita.
”Pääasiassa 555 laivue tuki
US Armyn ja NATO:n joukkoja
Afganistanin länsiosissa, mutta
operoi koko maan alueella. Val-
taosa lentotehtävistä lennettiin
kahden koneen pareina, jolloin
toinen suojasi aina toista. Yksi
“Taliban puu”. JTAC ohjasi tämän 555 FS:n koneen hyökkäämään Talebanien laivueen päätehtäviä oli rea-
asemiin raketeilla. Rakettihyökkäyksen jälkeen Talibanit piiloutuivat lähellä
olleen puun alle. JTAC antoi koneen ohjaajalle luvan hyökätä ja ohjaaja lukitsi goida välittömästi kun maasta
SNIPER podinsa puuhun ja pudotti JDAM pommin siihen. Muistona täysosumasta tuli “Troops In Contact” -viesti.
koneeseen maalattiin voittomerkki – Taliban puu. Tämä tarkoitti välitöntä lentä-
mistä ilmoitettuun pisteeseen
ja iskua Talebanien asemiin.
Tämän tyyppisten tehtävien jäl-
keen laivueen oli hienoa saada
puhelu jossa vaikeuksissa ollut
yksikkö kiittää heidän pelasta-
mistaan vakavasta tilanteesta.”
Tyypillinen Combat Air Support
(CAS) lentotehtävä Afganistanissa,
everstiluutantti Ingeman kertoo:
”Saavumme laivueeseen tyy-
pillisesti noin neljä tuntia ennen
lentoonlähtöä. Ensimmäisenä
saamme päivän lentotehtävän
555 FS;n vahvuuteen kuuluu kaksi kaksipaikkaista F-16DM konetta.
Laivueenkomentaja Ingeman koneen
vastaavan mekaanikon Thomas Larsonin
kanssa Bagramin tukikohdassa Afganista-
nissa lennon jälkeen Kuva USAF.

Kaksi laivueen ohjaajaa kävelee ko-


neillensa Bagramissa Afganistanissa. The MiG-29 smart lines can be
Kuva USAF appreciated in this head-on view.
555 FS:n F-16CM Afganistanin yllä. Kuva USAF

johon tutustuttuamme seuraa hetken tiedustelutiedot. Tämän ”Mikäli tilanne jatkuu olemme
tiedustelukatsaus ja palaveri jälkeen käynti Top 3 Superviso- valmiina saamaan toimintaoh-
GLO:n kanssa (Ground Liaison rin luona jolta saamme viimei- jeita Joint Terminal Air Cont-
Officer). GLO on linkkimme simmät säätiedot ja mahdolliset rollerilta (JTAC). Hän määrittää
maavoimien yksikköihimme tehtäväpäivitykset. Seuraavaksi mitä teemme seuraavaksi.
alueella. GLO antaa tarkemman vuorossa on kävely koneelle ja Yleensä lennämme hyvin ma-
tehtävä määrityksen, ja kertoo koneen ulkopuolinen tarkastus talalla vihollisen asemien yli
tarkasti mikä tilanne kohdealu- sekä aseistuksen tarkastus. Kun näyttäen voimamme ja aseis-
eella on, sekä joukkojemme si- kaikki on kunnossa, kättelemme tuksemme. Mikäli tämäkään
jainnit. Hän kertoo myös minkä koneen vastaavan mekaanikon ei auta, käytämme pommeja,
tyyppistä toimintaa alueella on kanssa ja laskemme ohjaamon raketteja tai tykkiä eliminoidak-
odotettavissa. Yleensä tehtä- kuomun alas. Moottorin käyn- semme vihollisuhan. Saatuam-
vämme on toimia maajouk- nistys, ja rullaus tarkastuspis- me JTAC:lta viestin vihollisen
kojen silminä ja aseistettuina teeseen, jossa aseistuksemme toiminnan loppumisesta ja
tukiyksikkönä taivaalla.” varmistussokat poistetaan. kiitokset omilta joukoiltamme,
Lentoonlähtö täydellä jälkipol- palaamme joko tukikohtaamme
”Perusteellisen GLO palaverin tolla ja kurssi kohti ensimmäistä tai hakeudumme lähimmälle
jälkeen pidämme oman noin partioaluetta. Joinakin päivinä tankkauskoneelle täyttämään
45-60 minuuttia kestävän lento sujuu jopa kuten oli suun- tankkimme.”
oman briiffimme, jossa käym- niteltu.”
me koko lentotehtävän lävitse. ”Palattuamme tukikohtaamme
Käytämme paljon aikaa mah- ”Partioimme pitkiltä tuntuvia käymme koko tehtävän läpi
dollisten taktisten tilanteiden tunteja etsien mahdollista ja katsomme koko tehtävän
ennalta läpikäymiseen. Voimme vihollisen toimintaa omien uudestaan koneen järjestelmien
esimerkiksi keskustella siitä, joukkojemme ympärillä. Usein nauhoittamasta materiaalista.
miten toimimme jos vihollisen käy kuitenkin niin, että asiat Pyrimme oppimaan joka tehtä-
asemat ovat jyrkässä vuoren menevät täysin erilailla kuin västä ja siten olemaan valmiim-
rinteessä, tai kohdealue on suunnittelimme. Saatuamme pia seuraavalla kerralla.”
pilvien peitossa. Toiminta omien TIC-viestin maasta käännym-
joukkojen välittömässä lähei- me heti kohti hädässä olevaa Operation Enduring Freedomin
syydessä on myös yksi keskus- joukkoamme niin nopeasti kuin aikana 555 FS lensi yli 14 000
telun aihe.” mahdollista, jotta läsnäolomme lentotuntia ja 3500 lentotehtä-
alueella huomataan nopeasti. vää pudottaen yli 700 pommia.
”Lentotehtävän suunnittelun Usein pelkkä saapumisemme
jälkeen puemme lentovarusteet alueella ja suihkumoottoriem-
päällemme ja käymme tar- me äänet lopettavat vihollisen
kistamassa mahdolliset viime toiminnan.”
MAGAZINE FOR AVIATORS BY AVIATORS

www.aviatorlehti.com

También podría gustarte